TavoitteemmeOpintovaiheetOpintolinjojen sisällötJoukkuekilpailuYhteystiedotAikataulut
 
MIkÄ ON MESTARIMYYJÄKOULUTUS?

Viisikymmentä vuotta Mestarimyyjäkoulutusta

Mestarimyyjäkoulutus on viisikymmentä vuotta jatkunut menestystarina. Mestarimyyjäkoulutus
tarjoaa monipuolisen koulutuskokonaisuuden vuosittain yli 22 000 opiskelijalle K-ryhmän kaupoissa, Keskossa ja oppilaitoksissa. Tänä vuonna koulutus juhlii 50-vuotistaivaltaan tuottavuuden ja uuden verkkokoulutusmateriaalin merkeissä.

Vuosien saatossa Mestarimyyjäkoulutuksesta on muodostunut K-ryhmälle kilpailuetu, erityisesti kilpailtaessa alan parhaimmasta työvoimasta. Siitä on myös muodostunut alalla työskenteleville sekä alaa opiskeleville tuttu brändi. Mestarimyyjätittelistä ovat iloinneet useat tuhannet kaupan alan ammattilaiset. Kyse onkin ennen kaikkea oman ammattitaidon ylläpidosta ja oman osaamisen päivittämistä.

Tänä vuonna opiskellaan yhteensä 13 opintolinjalla. Ensimmäiset koulutukset starttaavat helmikuussa Rauta- ja maatalouskaupan linjalla. Koulutuksessa hyödynnetään myös verkko-oppimista Teho tavaksi, työ iloksi! -verkkkokoulutuksen muodossa.

Mestarimyyjäksi myös oppilaitoksissa

Mestarimyyjäkoulutus laajeni K-ryhmän ulkopuolelle reilu kaksikymmentä vuotta sitten. Koulutusta on tarjolla oppilaitoksissa, ja suosio on ollut suuri. Tuhannet opiskelijat vuosittain saavat Keskon tarjoamasta koulutuksesta tuoretta kaupan alan tietoa ja pääsevät tutustumaan lähemmin K-ryhmän toimintaan.

 

 
Koulutuksen tavoitteet

Mestarimyyjäkoulutuksen tavoitteena on tarjota toimiala- ja ketjulähtöinen näkökulma vähittäiskaupan myyjien kouluttamiselle.

Lue lisää

 

 

 

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ

Mestarimyyjäkoulutus koostuu etäopiskeluvaiheesta, semifinaaleista, finaaleista ja opintopalkintomatkasta.

Opintovaiheet

Opintolinjat

Linjakohtaiset aikataulut