Hongkongin sykkeessä
Mestarimyyjäfinalistien palkintomatka suuntautui tammikuussa Kiinaan, Hongkongiin, jossa idän ihmeet ja länsimainen kulttuuri olivat sekoittuneet mielenkiintoiseksi cocktailiksi.
Matkanjärjestäjämme oli ansioituneesti järjestänyt ryhmällemme monenlaista nähtävää viikon jokaiselle päivälle. Näimme kauniita temppeleitä, Hongkongin eri kaupunginosia, upeat näkymät kaupungin ylle näköalapaikka Peakilta sekä Guinnesin ennätystenkirjaan päässeen valoshown, ”A Symphony of Lights” joka järjestetään joka ilta kahdeksalta. Useat kymmenet korkeat rakennukset vilkkuvat musiikin tahtiin vaihtuvissa valoissa pimeässä illassa ja näkymää keräännytään katsomaan sankoin joukoin lahden vastarannalle. Hauska elämys oli myös huvipuisto Ocean Park, joka tarjosi laitteita, eläimiä ja näytöksiä myös aikuiseen makuun. Ihkaelävä panda ikuistettiin kameroihin aivan lähietäisyydeltä ja huimaavan korkeilla näköala- tuolihisseillä kuljettiin köysirataa pitkin. Näköalat olivat huikaisevat – jos uskalsi kaiken aikaa katsella.
.JPG)
Matkailun mukavinta antia on myös vain aistia paikan ilmapiiriä ja ihmisten elämää. Hongkong on kiinnostava, siisti ja turvallinen kaupunki, jota voi ilolla suositella matkakohteeksi. Suurin osa turisteista saapuu tällä hetkellä Kiinasta, joten tunnelma säilyy kiinalaisena, vaikka matkailijoita onkin paljon. Ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita ja puijaavat sinua korkeintaan vain kaupankäynnissä. Suomalaisittain mielenkiintoisinta, tai ärsyttävintä, oli kaupankäynti katumarkkinoilla, joissa tinkiminen kuului asiaan. Tarjolla oli vaikeasti sanoiksi puettava määrä erilaista tavaraa, vaatteista ja laukuista erilaisiin piraattituotteisiin. Kaupankäynnin henkeen kuului, että mikäli ostaja oli kiinnostunut tuotteesta, oli hänen oman hintatarjouksensa jälkeen oltava valmis jatkamaan kaupan hieromista. Tuotteesta oli suositeltavaa tarjota ensin alle puolet pyyntihinnasta ja tästä kaupanteko saattoi jatkua molempien esittäessä vastatarjouksiaan. Matkaseurueen hyvähermoisimmat tinkijät tekivät todella edullisia ostoksia ja jäyhemmät tyytyivät maksamaan hieman enemmän, jos mieluista ostettavaa oli löytynyt.
Monikaan meistä ei olisi tullut lähteneeksi reissuun juuri Hongkongiin, mutta Mestarimyyjäkoulutuksessa pinnistely kannatti. Mukavan elämyksellisen matkan lisäksi reissussa solmittiin uusia tuttavuuksia ja vaihdettiin kuulumisia kaupan maailmasta. Voinemme kaikki lämpimästi suositella juuri sinulle, lukija, että tsemppaat tämän vuoden MM-koulutuksessa, kehität osaamistasi ja tähtäät matkalle maailman ääriin!
Jutun kirjoittaja on Susanna Kaijomaa joka työskentelee K-citymarket Oy Kuopio Päivärannassa. Hän sijoittui vuoden 2009 Pukeutumislinjan finaaleissa hienosti toiselle sijalle.
|