RuokakauppaKäyttötavarakauppaRautakauppaKesko yhteisetTietoa oppisopimuksesta
 
 

Kauppakohtaiset valmennukset

Kiinnostus kauppakohtaisiin koulutuksiin on koko ajan kasvanut. Tällöin pystytään räätälöimään juuri kaupan tarpeisiin sopiva kokonaisuus, jonka tulokset näkyvät jo seuraavana päivänä entistäkin innostuneempana oman työn suorituksena kaupassa.

Kauppakohtainen kouluttaminen on joustavaa ja tehokasta, kun aikaa ei kulu matkoihin. Lisäksi joitakin koulutuksen osia voidaan suorittaa
haluttaessa vaikka kaupan puolellakin.

Jos haluat tehostaa kauppasi toimintaa, niin tässä on valittuja jo hyväksi todettuja kappakohtaisia koulutuksia, jotka voidaan toteuttaa myös muutaman lähellä toimivan kaupan kanssa yhdessä. K-instituutti räätälöi kauppakohtaisen toteutuksen yhdessä kauppiaan kanssa kaupan tarpeisiin.

Tehokkaat toimintatavat sinun kaupassasi
Tarkastellaan oman kaupan tarvesuunnittelu- ja hyllysaatavuuslukuja sekä etsitään keinot parantaa niitä.

Ruokavinkeistä hyötyä asiakkaan arkeen
Perehdytään K-ryhmän, ketjun ja kaupan markkinointiin ja sen toteuttamiseen kauppatasolla hyödyntäen K-RuokaPirkka-lehteä.

Parhaat ruokaideat 
Tutustutaan K-RuokaPirkan ohjeisiin ja lehden hyödyntämiseen asiakaspalvelussa.

Raportteja hyödyntämällä tehoa arkeen 
Perehdytään oman kaupan raporteista (esim. Kaupan SAP, Ketjunetti, kassajärjestelmä) saatavaan tietoon ja miten tietoja voidaan hyödyntää valikoimien ja hävikin hallinnassa, hinnoittelussa ja myynninedistämiseen tähtäävissä ratkaisuissa.

Aktiivinen ja tavoitteellinen myyntityö
Tehdään toimintatyylianalyysi, jonka pohjalta mietitään omaa toimintaa ja sen kehittämistä vuorovaikutustilanteissa. Paneudutaan asiakaskohtaamisen ainutkertaisuuteen ja muistutetaan, miten toimimalla saadaan asiakas tuntemaan itsensä tärkeäksi kaupallemme.

Kokeneet myyjät 
Rohkaistaan myyjiä ottamaan oma roolinsa kauppiaan tukena ja uusien henkilöiden perehdyttäjinä. Parannetaan myyjien tietoisuutta omasta toiminnastaan ja antaa taitoa kehittää sitä – kasvattaa myyjien ammattiylpeyttä. Annetaan tietoa mm. tarvesuunnittelun ja saldohallinnan merkityksestä sekä muiden kaupan työvälineiden tärkeydestä tehokkaan työn tekemisessä.

Kysy lisää K-instituutista!

 
lisätietoja

K-instituutti
avainasiakaspäällikkö
Sari Alasaari
p. 01053 37206
sari.alasaari(at)kesko.fi