RuokakauppaKäyttötavarakauppaRautakauppaKesko yhteisetTietoa oppisopimuksesta
 
 

Yhteisen osaamisemme varmistamiseksi

Yhtenäiset toimintatavat ja yhteiset työvälineet tuovat henkilökohtaiseen työskentelyyn tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Pitkäjänteisen osaamisen kehittämisen perustana on liiketoiminnan tarpeiden ja yksilöllisen kehittymisen saumaton tukeminen. Tavoitteena on tukea joustavasti jokaisen onnistumista omissa työtehtävissään ja kehittää jokaisen osaamista hänen omista lähtökohdistaan työuran kaikissa vaiheissa.

Yhtenäinen koulutustarjonta kehittää monipuolisesti osaamista niin asiantuntija-, esimies kuin johtotehtävissäkin. Tarjolla on myös kattava valikoima oman henkilökohtaisen työskentelyn kehittämistä tukevaa koulutusta mm. omien viestintä- ja vuorovaikutustaitojen vaikuttavuuden parantamiseksi.

Myös kauppiaat ja heidän avainhenkilönsä voivat hyödyntää kaikkia yhteisiä valmennuksia omiin osaamisen kehittämisen tarpeisiinsa. Valmennukset on jaettu vuosittain toistuviin perusvalmennuksiin ja henkilökohtaista osaamista kehittäviin ja syventäviin valmennuksiin. Valmennuksia uudistetaan ja kehitetään jatkuvasti liiketoiminnan nykyisiä ja tulevia tarpeita parhaiten tukeviksi.

Kerromme mielellämme lisää valmennusten vaativuustasosta ja sisällöstä, jotta varmistumme yhteisesti valmennuksen sopivuudesta osallistujalle. Kun haluat lisätietoja valmennuksista, ota yhteyttä oman toimialasi avainasiakaspäällikköön tai koulutuksesta vastaavaan koulutuspäällikköön.

Nämä valmennukset löytyvät myös Keskonetistä: Työsuhde > Koulutus ja kehittyminen > Koulutukset 
 


 
lisätietoja

K-instituutti
avainasiakaspäällikkö
Tiina Sippula
p. 01053 37232
tiina.sippula(at)kesko.fi