Kaikki uutisetFinalistien esittelyFinaalitunnelmia
 
    Ensimmäiset joukkuekilpailun kaupat selvillä Mestarimyyjäkoulutuksessa

    Ensimmäiset joukkuekilpailun kaupat ovat selvillä Mestarimyyjäkoulutuksessa 2009

    K-raudan joukkuefinaalien käytännöntehtävä 2008Joukkuekilpailu on uudistunut. Tänä vuonna koko kaupan Mestarimyyjäsuoritukset ovat vaikuttaneet entistäkin enemmän kaupan mahdollisuuksiin edetä joukkuekilpailussa ja kisata ketjunsa Mestarijoukkueen tittelistä.

    Yksilölinjojen etäopiskeluvaiheet, jotka koostuvat Mestarimyyjäkoulutuksen 2009 opintotehtävien tekemisestä toimivat joukkuekilpailun karsintana. Jokainen opiskelija on suorittanut yksilölinjansa opintotehtävät itsenäisesti. Joukkuekilpailun karsinnassa kauppa saa pisteitä kaupan hyväksyttyjen opintotehtävien keskiarvosta ja kaupan suoritusaktiivisuudesta (hyväksyttyjen suoritusten lukumäärää verrataan koko henkilökunnan määrään). Karsinnan 6-10 parasta joukkuetta kutsutaan mukaan joukkuekilpailuun.


    Joukkuekilpailuun etenevät karsinnan perustella

    K-rauta
    1 Porin K-rauta
    2 K-rauta Masa, Iisalmi
    3 K-rauta Rauma
    4 Kouvolan K-rauta
    5 K-rauta Hämeenlinna
    6 K-rauta Mikkeli
    7 K-rauta Kajaani
    8 K-rauta Oulunkylä, Helsinki
    9 K-rauta Seinäjoki
    10 K-rauta Tourutorni Oy, Jyväskylä

    Rautia
    1 Rauta-Maatalous P. Järvenpää Oy, Pälkäne
    2 Rautia Toikkonen, Ylöjärvi
    3 Ojan Rauta, Kempele
    4 Rautia Forssa
    5 Veljekset Heiskanen Oy, Vieremä
    6 Rautia Mänttä
    7 Rautia E. Tukiainen, Mäntyharju
    8 Rautia Malinen; Leppävirta
    9 Vistan Kauppa Oy, Paimio
    10 Rautia Patinen, Saarijärvi

    K-maatalous
    1 Rautia K-maatalous, Vieremä
    2 K-maatalous, Varkaus
    3 Rautia K-maatalous, Saarijärvi
    4 Rautia K-maatalous, Lieksa
    5 K-maatalous, Iisalmi
    6 Rautia K-maatalous, Mäntsälä
    7 Rautia K-maatalous, Kitee
    8 Rautia K-maatalous, Nurmijärvi
    9 K-maatalous, Rovaniemi
    10 Rautia K-maatalous Pori

    Lue lisää joukkuekilpailusta